Kuvia ja kirjoituksia nettisanomat.com-sivustosta aiheittain ryhmiteltyinä. LUETTELO

VUOSI 2014

RAHAPELIT

2014 TAMMIKUU - MAALISKUU
2014 HUHTIKUU - TOUKOKUU
2014 KESÄKUU - ELOKUU
2014 SYYSKUU - MARRASKUU
2014 JOULUKUU
AIHEET RYHMITTÄIN

LUETTELO

Tammikuu 2014.

UUDEN VUODEN TERVEHDYS 2014!

"PUSI" lumisohjoon piirrettynä uudenvuoden aattona 2014.
Keski-Suomi. Laukaa. Keskustie. Tiistai 2013-12-31 klo 16:49 Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!

Veikkaus: Voittohan on iloinen asia, älypuhelimien yleistyessä tulemme kertomaan voittajien asuinpaikan koordinaatit, aluksi kilometrin tarkkuudella.

Pidämme tätä nykyistä kolmen tuhannen asukkaan rajaa aivan liian suurena. Kyllä voittto on niin iloinen asia, että yhä useampi voi iloita voitosta, vaikkei se itselle olisi tullutkaan. Koordinaattipaikannus on siitä hyvä, että samannimiset paikkakunnat ovat usein sekoittuneet keskenään ja aiheuttaneet turhaa harmia asukkaille. Koordinaatit ovat yksikäsitteisiä ja tarpeeksi tarkasti ilmoitettuna sekaannukset vähenevät.

Nyt aluksi mielestämme yhden kilometrin raja on sopiva, mutta tarkastelemme tilannetta, josko sitä pitäisi vielä pienentää, Tämä kilometrin raja on voimassa alustavasti tämän vuoden, mutta juhannuksen tienoilla voi tulla yllätys  jos rajaa lasketaan jo silloin.

Ensimmäisenä voittojen julkaisemisen tarkentamisesta kertoi Turun Sanomat: Veikkaus kertoo voittajan paikkakunnan entistä tarkemmin
http://ts.fi/uutiset/kotimaa/578537/
Veikkaus+kertoo+voittajan+paikkakunnan
+entista+tarkemmin

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Maanantai 2013-12-30 21:41

Tags: 
,

http://viikkosanomat.fi/2013/12/30/veikkaus
-voittohan-on-...


Kuvia ja kirjoituksia nettisanomat.com-sivustosta aiheittain ryhmiteltyinä. LUETTELO

VUOSI 2014

RAHAPELIT

2014 TAMMIKUU - MAALISKUU
2014 HUHTIKUU - TOUKOKUU
2014 KESÄKUU - ELOKUU
2014 SYYSKUU - MARRASKUU
2014 JOULUKUU
AIHEET RYHMITTÄIN

LUETTELO

Etsi Nettisanomista!



1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Kaiken keskellä aina läsnä!
-
Viikkosanomat-
blogi



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta.

 

 

Arkistokuvia



Kivisaaren juhannuskokko "50 vuotta sitten".
 Kivisaari. Helsinki. Vuonna 1960 (n.). Ullakolta löytyneestä paperikuvasta keskiviikkona 2008-06-18. Sinistys ja kontrasti perjantaina 2011-06-24. Pertti Manninen. Julkaistu ensimmäisen kerran lauantaina 2008-06-21 - toisen kerran perjantaina 2011-06-24 - kolmannen kerran perjantaina 2013-06-21.


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07.

Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!


    

2013-09-20 Laatikon tyhjennysvideot youtubessa. (2013-10-06)

Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria. 


Joulukuu 2013. Harrastakaa!

"Harrastakaa!". Rengasvoimistelija matkalla treeneihin Vaajakosken urheilutalolle nuorempien koulutyttöjen palatessa koteihinsa joulukuun lumien jo hiukan valaistessa hämärtyvää iltapäivää. Kuva: Pertti Manninen torstaina 2013-12-12 klo 14:52.


Arkisto 2001.

 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm



"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


 

Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/04/etusivu.html



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm

 

 


VUOSI 2014 - RAHAPELIT - VUOSI.fi - Kuvia ja kirjoituksia nettisanomat.com-sivustosta aiheittain ryhmiteltyinä. - Arkistokuvia - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - sivu - tiistai 06.01.2015 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

 

Vuosi 2014 - N:o 20 - Rahapelit - Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2015-01-06, nettiin 2015-01-06 17:05, linkkejä 2015-01-06.


Sivun alkuun!