Kuvia ja kirjoituksia nettisanomat.com-sivustosta aiheittain ryhmiteltyinä.

VUOSI 2015
ELOKUVA ja TV

2015 TAMMIKUU - AIHEET RYHMITTÄIN
LUETTELO

TAMMIKUU 2015.
"Täysikuu loppiaisaattona"
Kuvat: Pertti Manninen. Keski-Suomi. Maanantai 2015-01-05 klo 20:51.


Sattumalta Valtatielle.

Paperilehtien varassa vielä elelevä on pitkään ihmetellyt sitä sattumanvaraisuutta, joka lehtien, Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen, elokuvien esittelyissä sattuu. Keskisuomalaisesta puuttuu usein Teema-kanavan elokuvia ja Helsingin Sanomien puute näyttää sattumanvaraisemmalta.

HS:ssä on ilmeisesti liian vähän tilaa siinä kapealla sivulla ja usein joku sitten esitellään ison kuvan kanssa ja muut eivät mahdu mukaan. Esimerkiksi Thatcher-elokuvan esittely tässä hiljan vei tilan niin, että monia mielenkiintoisia, ilmeisesti, jäi esittelemättä.

Keskisuomalaisen tv-elokuvista vastaava Marko Ahonen kyllä sitten kirjoittaa lyhyissäkin arvioissaan tosi riemastuttavasti.

Tälle loppiaisen jälkeiselle päivälle hän on huomannut "Valtatie 60"-elokuvan. HS on jättänyt huomioimatta, ohjelmatiedoissakin se on ilman mitään mainintaa sisällöstä.

Kuvista selvinnee mitä tarkoitan ja jos tilaa jää tälle palstalle niin jatkan sitten.

Nettisanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2015-01-07 klo 20:14.

"Valtatie 60
****
TV2 klo 23.05-01.00
Vaikka Valtatie 60 (Interstate 60, 2002) om puitteiltaan pieni elokuva, kyseessä on huomattavan suuri positiivinen yllätys. Nyt liikutaan henkisesti "hämärän rajamailla". Elämässään harhaileva Neal (James Marsden) kohtaa mystisen O.W.Grantin (Gary Oldman), joka lupaa toteuttaa nuoren miehen yhden toiveen. Neal toivoo vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Tämä vie hänet Interstate 60-tielle, jota ei ole oikeasti olemassa."
MARKO AHONEN. Keskisuomalainen. ELOKUVAT 7.1. Keskiviikko 2015-01-07.

Ohjaus: Bob Gale. USA 1992.

Isonna kuvat!


Kuvia ja kirjoituksia nettisanomat.com-sivustosta aiheittain ryhmiteltyinä.

VUOSI 2015
ELOKUVA ja TV

2015 TAMMIKUU - AIHEET RYHMITTÄIN
LUETTELO

Etsi Nettisanomista!



1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Kaiken keskellä aina läsnä!
-
Viikkosanomat-
blogi



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta.

 

Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. Toukokuu 2014 - joulukuu 2014

TOP 50

touko
2014
kesä
2014
heinä 2014
elo 2014
syys 2014
loka 2014
marras 2014
joulu 2014
nettisanomat.com
39459
40582
32031
30799
33733
31550
36111
30414
viikkosanomat.fi
18955
18980
19554
22858
24536
24849
22912
21407
12.fi
16966
15585
15719
23575
21480
16208
18459
20035
sanomanetti.fi
12312
11725
14038
14812
16304
12008
20066
16875
hs27.com
5705*
8187
8874
11329
9804
6969
8898
8552
sanomapark.fi
5298
5547
7004
9320
9594
6873
11371
10237
nettimobi.com
3563
4596
4740
5330
5379
5008
5547
4917
helkingin
sanomat.com
3233
3903
3779
6486
5386
3985
3453
2928
viikko.fi
2678
3701
3340
5948
4648
3679
3423
3405
sanomatori.fi
2493
3377
3715
4381
4172
3511
4986
3686
sanomaa.com
2019
1851
2637
4848
3849
2777
6648
5781
helsinki-areena.fi
1146
842
842**
585
555
401
261
218
vuosisanomat.fi
1144
1000
887
848
869
860
804
677
wincapita.fi
1093
1068
1405
1358
1810
2175
2058
2211
fy.fi
1013
1013**
1013**
1013*
1274
1274*
1274*
1122
nettilehti.com
969**
1328
1675
1745
1950
1900
2271
2120
sanomasampo.fi
962
806
727
1089
1169
909
636
583
kuvaviikko.fi
933
796
679
886
1156
1006
744
713
hs24.mobi
922
1048
1629
1489
1795
1932
1704
2108
shit.fi
786
574
641
710
792
894
937
976
vuosi.fi
723
600
584
991
1025
871
564
550
nettimobi.fi
489
530
575
511
471
428
510
490
venus.fi
435
457
453
411
499
438
500
455
hesansanomat.fi
427
366
368
810
741
564
381
401
let.fi
397
376
427
365
374
343
392
365
n1.fi
381
339
375
399
421
425
390
375
infoinfo.fi
348
391
342
443
402
320
394
416
kuvala.fi
314
278
354
341
362
317
385
360
keskiviikko.fi
306
297
323
351
364
387
419
439
iske.fi
303
258
237
284
283
207
250
239
sanala.fi
293
305
341
409
406
297
350
369
maanantai.fi
292
299
322
278
323
350
356
370
sanat.fi
285
270
319
296
309
263
293
311
elama.fi
277
274
289
346
304
329
428
394
raw.fi
269
251
341
246
232
262
278
247
12tori.fi
239
213
262
209
184
198
191
252
tiistai.fi
224
232
270
247
280
252
325
322
hooes.fi
217
185
219
220
220
205
176
179
sanomo.fi
208
212
235
257
234
131
110
123
gagarin.fi
197
190
212
213
206
247
278
260
eduskuntatalo.fi
189
163
217
204
297
232
197
219
pappa.fi
163
101
113
125
94
110
107
106
mummi.fi
160
85
105
119
94
98
120
103
sanomaviikko.fi
154
125
199
231
340
388
245
289
per.fi
99
105
115
136
137
155
157
139
week.fi
83
88
111
141
101
127
135
164
iltaset.fi
58
43
50
63
71
79
132
127
kansalaistori.fi
54
44
95
190
81
71
99
88
suomisanomat.fi
23
86
641
62
53
70
95
142
sanonet.fi
 
52
243
283
310
291
279
296
2014-06-25
**huhtikuun luku
129256
 
 
 
 
 
 
 
2014-07-17
 
 
 
 
 
 
 
 
2014-08-06
**ed. kuukauden luku
 
133724
 
 
 
 
 
 
2014-08-24
 
 
133666
 
 
 
 
 
2014-09-12
 
 
 
158590
 
 
 
 
2014-10-29
 
 
 
 
159473
 
 
 
2014-11-04
 
 
 
 
 
137223
 
 
2014-12-18
 
 
 
 
 
 
161099
 
2015-01-07
 
 
 
 
 
 
 
147555

MOBIIN - Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle! - 147555

Keskiviikko 2015-01-07 - N:o 1806 - TAMMIKUU 2015. ONNELLISTA VUOTTA! - Vuosi 2014: AIHEITTAIN

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Mainosnauha 10 000:lla sivulla!

Selfie ellei peräti selfish!

Suomalaisten rahapeli-tottumukset


phuket.fi - patong.fi - thailand.fi - flyingfinn.info - midnightsunrestaurant.info

Patong Ravintola - Sauna ja kabinetti - Mopot ja auto - Flying Finn Vene-Kalastus - VuokrataanThalangissa Talo-Huvila - Midnight Sun Restaurant

 

Arkistokuvia



Kivisaaren juhannuskokko "50 vuotta sitten".
 Kivisaari. Helsinki. Vuonna 1960 (n.). Ullakolta löytyneestä paperikuvasta keskiviikkona 2008-06-18. Sinistys ja kontrasti perjantaina 2011-06-24. Pertti Manninen. Julkaistu ensimmäisen kerran lauantaina 2008-06-21 - toisen kerran perjantaina 2011-06-24 - kolmannen kerran perjantaina 2013-06-21.


Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.

Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm

    

2013-09-20 Laatikon tyhjennysvideot youtubessa. (2013-10-06)

Elokuvakerho KIRKUVAN puolihistoria. 


Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07.

Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!



Arkisto 2001.

 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm



"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


 

Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/04/etusivu.html



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm

 

 


VUOSI 2015 - ELOKUVA JA TV - VUOSI.fi - Sattumalta Valtatielle. HS:n ja Keskisuomalaisen vertailu elokuva-arvioinnista - Kuvia ja kirjoituksia nettisanomat.com-sivustosta aiheittain ryhmiteltyinä. - Kävijätilasto - Arkistokuvia - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - sivu - lauantai 10.01.2015 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

VUOSI.fi, vuosi, 2015, Elokuva, tv, Sattumalta, Valtatielle, HS, Keskisuomalaisen, vertailu, elokuva-arvioinnista,

Vuosi 2015 - N:o 2 - Elokuva ja tv Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2015-01-10, nettiin 2015-01-10 13:46, linkkejä 2015-01-10.

 

Sivun alkuun!